RAJASEUDUN MUISTELMIA NYKYAIKAAN RINNASTETTUNA.

RAJASEUDUN MUISTELMIA NYKYAIKAAN RINNASTETTUNA. 

Olen   kotoisin Pohjois-Karjalasta, maantieteellisesti 85 km itärajalle päin Värtsilän pitäjästä, joka kuuluu nykyään Tohmajärven kuntaan. Viime sotien seurauksena suurin osa Värtsilän pitäjästä jäi silloisen Neuvostoliiton puolelle.   Värtsilässä olleet rautaruukki ja sahalaitos jäivät rajan taakse.

Kotipaikaltani linnuntietä rajalle on n. 4 km, kirkonkylän keskustaan 15 km. Niiralan raja-asemalle vähän pidemmästi.

Kirkonkylän raitilla kulkiessa voi nähdä naapurimaan vartiotornit.

Itärajaa myötäilee rajavyöhyke suomen puolella, se on maastossa enintään 3 km ja vesistöjen kohdalla enintään 4 km leveänä vyöhykkeenä. Rajalla on kieltotaulut, joissa liikkuminen ilman kulkulupaa on kielletty.  Maanviljelijäin tiluksia sijaitsee rajavyöhykkeellä.    Luvan saaneet saavat liikkua vapaasti rajavyöhykkeellä.

Lupa piti hankkia rajavartiostolta. Vieraat, joilla ei ole kulkulupaa eivät voi vierailla rajavyöhykkeellä sijaitsevissa taloissa.

Kotitaloni sijaitsee korkealla mäellä kuten useimmat muutkin talot Pohjois- Karjalassa.

Jos astuit pimeällä ulos ovesta, niin saattoi nähdä kirkonkylän suunnalta valoilmiön, joka oli naapurin valonheittäjän kajo rajalla, kun ne lakaisivat rajan pintaa. 

Heti sodan jälkeen oli rakennettu rajavartioasemia tiheästi rajanpintaan kylien ja taajamien kohdalle 10–15 km välein. Lähin vartioasema sijaitsi n. Neljän kilometrin päässä kotoani kirkolle menevän soratien varressa. 

Rajavartiorakennuksissa asui rajavartioita ja heidän perheitään, ja nämä tulivat tutuksi rajaseudun asukkaille. Sukulaispiirissäkin tätini mies toimi rajavartijana.  Vartioita siirrettiin eri kohteisiin ja näin myös tätini perhe jouti muuttamaan useaan otteeseen.

Vartijat partioivat rajalinjalla pareittain, kesällä jalkaisin ja talvella suksilla. Rajalle oli rakennettu kaksikerroksista piikkilanka-aitaa estämään kotieläinten ja villieläinten ajautumasta väärälle puolelle.

Rajavartioilla oli näin jälkeenkin päin ajateltuna tietty merkitys rajaseudun asukkaille. Se antoi asukkaille turvallisuuden tunnetta, jos rajaseudun asukkaalle tuli joku hätä, tiedettiin, että rajavartiosta saa apua. Lääkäri ja poliisi olivat kaukana toisessa pitäjässä.

Omalta kohdaltani mieleen muistuu eräänlainen hätätapaus, kun -60 luvun puolivälissä kävin rippikoulua Värtsilän kirkonkylällä polkupyörällä kulkien mäkistä ja mutkaista soratietä. Sähköpyöriä ei vielä silloin tunnettu. Kylän pojilla alkoi jo olemaan mopedeita.

Rippikoulu sattui juuri kiireisimpään heinänteko aikaan. Vaikka äitini oli taitava ompelija, ei hän joutanut ompelemaan minulle rippipukua.  Saimme kuulla, että erään rajavartijan vaimo on ompelija ja minä kiikutin kankaan hänelle ja näin rippipuku valmistui ajoissa. Se oli senaikaisen trendin mukaan ommeltu lähes valkoinen jakkupuku.  

Todellisia hätätapauksia oli jos joku oli eksynyt, tai oletettiin jonkun hukkuneen, tai syttyi maasto- tai rakennuspalo. 

Omakohtaisena tapauksena muistan 80-luvun alkupuolella, kun olimme kesäloman aikaan käymässä vanhempien luona synnyinkodissa. Hellekausi oli jatkunut jo pitkään ja sen seurauksena nousi raju ukonilma, joka tuntui kestävän tuntikausia. Salama iski lähellä olevaan puhelinlinjaan ja seinällä ollut puhelin lensi lattialle ja seinä syttyi palamaan. Puhelinta kun ei ollut, piti lähteä kiireesti soittamaan naapurista palokuntaa paikalle. Mutta huomattiin, ettei sielläkään puhelin toiminut, joten seuraavaksi piti mennä rajavartiostolle ja sieltä saatiin soitettua palokunta sammuttamaan paloa.  Paikalle jääneet yrittivät suorittaa alkusammutusta. Mitään vaahtosammuttimiakaan ei silloin vielä ollut. Ongelmana oli saada kaivosta vettä, kun sähköt olivat poikki ja pumppu ei toiminut.  Navetan ylisiltä saatiin vesisäiliöstä ensihätään ämpäreillä kannettua vettä.

Luojan lykky oli, että taivaalta alkoi sataa rankasti vettä, saatiin saavit ja sankot vettä täyteen ja saatiin palo pidettyä hallinnassa, kunnes palokunta ehti paikalle. Kyläläisiä saatiin apuun, kun he näkivät mäeltä nousevan savua ja paloauton sireenien huutaessa.

Onneksi palovahingot jäivät vähäiseksi alkusammutuksen ansiosta ja palokunta suoritti loppusammutuksen. Ainoastaan tupa kärsi savu- ja vesivahinkoja. 

Sodan jälkeen rajalla oli vain tavaraliikennettä. Rajan takaa tuotiin suomeen puutavaraa junavaunulasteittain.

Joensuun kupeella Ylämyllyn asemalla oli valtavat puutavaralanssit ja tiedettiin, että ovat rajantakaa kuljetettua puuta.

60-luvulla alkoi vähitellen henkilöliikenne raja-asemien kautta lähinnä suomen puolelta Neuvostoliittoon.

Olin juuri aloittanut keskikoulun kun isäni sai Karjalanmaa-sanomalehden asiamiespalkkiona Leningradin matkan. Palttuaan hän kertoi näkemästään, Talvipalatsista ym. nähtävyyksistä.

Karjalan evakot halusivat käydä entisiä  kotipaikkojaan katsomassa rajan takana, usein todetakseen, ettei mitään paikkaa oltu korjailtu ja kaikki näyttivät ränsistyneeltä. 

Omat vanhempanikin olivat joutuneet lähtemään kaksi  kertaa evakkoon, mutta heidän kotipaikka säilyi rajan tällä puolella.

Molemmat isoisäni osallistuivat molempiin sotiin ja isäkin nuorena miehenä jatkosotaan.

Matkailun lisääntyessä tehtiin matkoja Sortavalaan, Leningradiin, Viipuriin ja Tallinnaan. 

Ajan saatossa alettiin myös myöntämään viisumeita Neuvostoliiton kansalaisille. Heitä alkoi tulla ostos- ja virkistysmatkoille suomeen. Joskus kotiseudulla käydessä saattoi kuulla marketeissa venäjän kieltä ja kun ajettiin kuutostietä itää kohti, Tohmajärvelle kääntyvässä viitassa luki jo Sortavala ja sama venäjäksi. 

Viimeisen kuluneen vuoden aikana on tilanne radikaalisti muuttunut johtuen Venäjä- Ukrainan sodasta. Sodan sytyttyä alkoi tulla pakolaisia Ukrainasta kymmeniä tuhansia ja Venäjän julistettua liikekannallepanon alkoi myöskin venäläisiä tulla rajan yli välttyäkseen asepalvelukseen astumasta. Kunnes suomi sulki rajat.

Suomella on yhteistä rajaa Venäjän kanssa n. 1300 km. Suomi on päättänyt rakentaa uutta raja-aitaa rajavalvontaa tehostamaan. Rauhan aikana vähitellen lakkautettiin raja-asemien välillä olevat pienet rajavartioasemat.

Mitään sotilaallista uhkaa Venäjän puolelta ei tällä hetkellä ole ja täytyy toivoa, ettei sellaista tilannetta tulisikaan ja saataisiin elää rauhassa vapaassa kotimaassa. 

Näitä muisteli Lea Kokko.