Elä­ke­läis­po­ruk­ka pisti Rant­ta­lik­si ? "Olemme kes­ki-iäl­täm­me 75,5 vuotta ja vauhti vain kiih­tyy"

Perjantai 22.7.2022 - Forum 24 Susanna Eksymä


Olemme keski-iältämme 75,5 vuotta ja risat, ja vauhti vain kiihtyy, naurahtaa Arvo Kärkkäinen, yksi oululaisen tanhuryhmä Ranttalin jäsenistä.

Kärkkäinen sekä Ranttalin vetäjät Ritva Kenttäja Paavo Juvani ovat juuri palanneet Kaustisten Kansanmusiikkijuhlilta esiintymisreissulta.

– Oli hyvä reissu kaikin puolin, vaikka sää ei tällä kertaa suosinutkaan. Valtaosa porukasta jäi vielä festivaalitunnelmasta nauttimaan, Juvani sanoo.

Kovin pitkään Oulun Eläkeläiset ry:n jäsenistä koostuva tanhuporukka ei ennättänyt Kaustisen jälkeen huokaista, sillä sunnuntaina porukka pisti jo jalalla koreasti Tyrnävällä kulttuurikahvila Conradissa.

Tulevana lauantaina Ranttalin kansallispuvut liehuvat puolestaan Oulun Puistopiknikissä, joka järjestetään tällä kertaa Oulunsalon kotiseututalolla.

Uutta ulottuvuutta säestäjistä

– Meillä on tällä hetkellä parisenkymmentä esiintymistä vuosittain ja ne tuntuvat vain lisääntyvän vuosi vuodelta. Käymme säännöllisesti myös hoivakotien asukkaita ilahduttamassa. Ne ovat merkityksellisiä tilaisuuksia, Ritva Kenttä kertoo.

Ranttali on osallistunut myös joka toinen vuosi järjestettäviin veteraanien kulttuurikatselmuksiin hyvällä menestyksellä.

– Sinne tähtäämme jälleen ensi vuonna, Kenttä sanoo.

Uutta ulottuvuutta tanhuryhmän toimintaan ovat tuoneet pari vuotta sitten Ranttalin kelkkaan hypänneet säestäjät Hannu Ervasti (haitari) ja Erkki Maronen (viulu). Basistia etsitään parhaillaan.

– Onhan se aivan eri asia tanssia elävän musiikin tahdissa kuin levymusiikin, Juvani sanoo.

Kotiläksyt WhatsAppilla

Tällä hetkellä 22-jäseninen Ranttali kokoontuu harjoittelemaan kerran viikossa torstaisin Hietasaaressa sijaitsevaan Oulun Eläkeläisten tukikohtaan Vaakselaan. Talven tullen treenit siirtyvät Oulun uimahallille Raksilaan.

– Ritva laittaa aina etukäteen kotiläksyt WhatsAppissa, niin kuin ajan henkeen kuuluu. Se on ollut hyvä systeemi, Arvo Kärkkäinen kiittelee.

Hän kuvailee tanhuharrastuksen vaativan sitoutumista, ja sitä Ranttalin riveissä riittää. Lähes aina niin harjoitukset kuin esiintymisetkin vedetään täysilukuisena.

– Ilman viikoittaista harjoittelua kelkasta tipahtaa nopeasti, Ritva Kenttä huomauttaa.

Mikä lajissa viehättää -kysymykseen Paavo Juvani antaa vastauksen koko porukan puolesta kuin apteekin hyllyltä:

– Tanhu pitää niin kropan kuin korvienvälinkin virkeänä. Tässä yhdistyy mukavalla tavalla liikunta, aivojumppa ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Väitän, että ilman tätä harrastusta en olisi näin hyväkuntoinen.

Juvani on tanhunnut 60-luvulta saakka. Ruuhkavuosina tanssimisesta oli taukoa, kunnes eläkkeellä harrastus virisi uudelleen.

– Suunnilleen tätä kaavaa se on tainnut mennä meillä kaikilla.

Ranttali

Oulun Eläkeläiset ry:n tanhuryhmä.

Perustettu vuonna 2013.

Ryhmään kuuluu 22 tanhuajaa sekä kaksi säestäjää.