VERTAISTUKI LOMA KIVITIPUSSA 3-8.4 2022Torstai 21.4.2022 Matkaan lähdettiin Oulusta Saga-travelin bussilla sunnuntaina klo 10 matkalle meitä lähti 42 innokasta lomailijaa. Kivitipussa oltiin hyvissä ajoin ja ehdittiin hyvin majoittua, ennen tulo infoa ja taloon tutustumista. Maanantaina sitten aloitettiin ohjelman mukainen kuntoilu. Oli myös mainioita luentoja, Minun voimavarani, Ikäihmisen terveyttä tukevat ruokailutottumukset, Ikääntyvän liikunta, lisäksi kaikille kuului puolen tunnin hieronta. Lisähoitoja oli myös tarjolla, jalkahoitoa, hierontaa, hiustenhoito, joita meistä monet hyödynsivätkin. Luennoitsijammeja ja ohjaajamme Samuli Kinnunen oli varsin mainio pakkaus suuren tietomääräänsä ja hyvän ulos antinsa takia. Hyvin sai ajan kulumaan luennoilla ja arvokasta tietoa häneltä saimme, kunhan vielä muistamme opit laittaa käytäntöön arkielämässämme Samuli on kesän kuluessa julkaisemassa kirjan meillekin kertomistaan asioista, kannattaa lukea kunhan ilmestyy. Lomamme oli tosi mukavaa vaihtelua arkeemme, ennenkaikkea sen vuoksi että porukan yhteishenki oli erittäin hyvä. Saimme erityis- kiitosta aktiivisuudestamme koska osallistuimme kaikkiin mahdollisiin talossa järjestettyihin tapahtumiin. Valokuvakansio löytyy kuva-albumista sieltä näet mitä touhuiltiin. Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta reissusta ja Erityiskiitos ”kaitsijallemme” Railille❤️ Ritva Eilola |
Loistava juhlapaikka