Hyvät Oulun Eläkeläiset ry;n jäsenet.
Kuluva vuosi on ollut yhdistyksellemme edelleen varsin poikkeksellinen ja melkein eristänyt meidät yhteiskunnasta.
Koronavirussairaus antoi jo hiukan periksi, mutta ilmestyi keskuuteemme syksyllä, eri muunnoksena ja asetti suurimman osan meistä, jälleen poikkeustilaan.
Loppusyksystä jouduimme keskeyttämään toimintamme, melkein kokonaan viranomaisten antamien määräysten ja suositusten mukaisesti.
Toimintamme oli kesällä kylläkin varsin hyvässä mallissa ja pystyimme toimimaan kesäajan melkein normaalisti siten, että pystyttiin jopa pistämään jalalla koreasti, Vaaskelan tanssilavalla ja kokoontumaan harrastustemme pariin.
Aleksinkulman maanantaikerhot pystyimme syyskaudella pitämään melkein normaalisti, mutta osanotto oli kuitenkin laimeampaa mitä normaaliaikaan.
Sääntömääräiset Syys- ja kevätkokoukset pystyttiin pitämään normaaliaikataulujen mukaisesti.
Johtokunta ja toimihenkilöt saatiin valittua helposti seuraavan vuoden askareisiin.
Haluan kiittää niitä henkilöitä jotka ovat olleet mukana niin kiinteistömme kuin muiden yhdistyksemme pakollisten ”juoksevien asioiden” hoitamisessa ja näin ollen yhdistyksen toimintaedellytykset jatkossa ovat edelleen hyvässä mallissa.
Onneksi rokotteiden myötä on tunnelin päässä kuitenkin on valoa näkyvissä ja voitaisiin ainakin kesällä siirtyä normaaliin toimintaa.
Uskon että yksinäisyys ja toiminnanpuute ovat niin henkisesti, kuin fyysisesti vaikeuttaneet edelleenkin elämänlaatua ja halua palata aktiivitoimintaan on suuri.
Hoidetaan edelleen turvatoimien noudattamista, sillä allekirjoittaneelle ei vieläkään ole tullut yhtään viestiä, että yhdistyksemme jäsen olisi sairastunut koronaan.
Pidetään toivoa yllä odotetaan parempaa huomista.
Hyvää ja Onnellista vuotta 2022 sekä jaksamista kaikille toivottaa
SULO PENTTILÄ puheenjohtaja