RÖMPPÄJUHLAPerjantai 19.11.2021 - Raili 17.11.2021 oli ihan sopiva harmaa keskiviikko päivä matkata Iin eläkeläisten järjestämiin römppäjuhliin.
Lähdimme linja-autoasemalta Kirsin ohjaamalla Saga Travelin bussilla läpi kaupungin ja poimimme matkalaisia väliltä kyytiin.
Vaaskelassa odottikin joukko juhlijoita.
Siinä etupenkillä istuessani ruksailin jo tuntemani ulkona olevat ilmoittautujat vihkooni, enhän minä vielä kaikkia tuntenut niin loput piti kuulustella autoon tullessa.
Iissä oli täys hulina päällä, mutta hyvin me sulauduttiin joukkoon ja kaikille löytyi istumapaikka.
Ohjelmassa oli pari puhujaa, kuoro mikä oli komeudessaan aika mies voittoinen ja sitten ne Huttuset.
Savolaisella huumorilla esitetty ohjelma oli kehutun arvoinen, ei kyllä jättänyt ketään kylmäksi.
Lopuksi Huttuset soitti sitten tanssit.
No tässä vaiheessa minä havahduin kun huomasin, että Pekkaa ei näy tanssilattialla, siinä hädissään lähen kyseleen toisilta Pekasta. No eihän se Pekka noussutkaan Vaaskelasta oli vaan porttia kiinni panemassa.
Kaikki matkalaiset oli kuitenki tullessakin mukana ja loppukevennykseksi Väinö ilahdutti meitä muutamalla mukavalla jutulla.
Kaiken kaikkiaan oli mukava matka ja kaikki oli tyytyväisiä mukavaan matkaan.
Kansiossa Matkat on joitakin kuvia tapahtumasta.
Raili |
Loistava juhlapaikka