Oulun Eläkeläisten tanhuryhmä-Ranttalin vuosi 2020
Vuosi 2020 on ollut monella tapaa poikkeuksellinen johtuen maailman-laajuisesta corona-pandemiasta, joka on muuttanut lähes kaikkea toimintaa niin Suomessa kuin muuallakin maapallolla. Alku näytti lupaavalta ja tammi-helmikuulla harjoittelimme esityksiä varten, joista ensimmäinen oli oman yhdistyksemme maanantai-kerhossa 18. tammikuuta.
Oman yhdistyksen tilaisuudet ovat aina mukavia tapahtumia, joissa voimme nähdä harjoittelumme tulokset ennenkuin siirrymme esiintymään muualle.
Helmikuussa pääsimme ilahduttamaan Sara Wacklin-kodin asukkaita Tuirassa 7.2. ja maaliskuussa olimme saaneet kutsun Aleksinkulmaan Julkisen alan eläkeläisten kerhoon 11.3.
Näissä tilaisuuksissa emme ainoastaan voineet esittää osaamistamme, vaan saatoimme tuoda iloa ja vaihtelua useiden iäkkäiden elämään ja palkkioksi saimme aina maittavat pullakahvit. Alkuvuoden kohokohta oli ryhmällemme Iin eläkeläisten järjestämä laskiaisrieha 12.3. Pienehkössä salissa oli tunnelmaa, oman esityksemme lisäksi runsaasti hienoa ohjelmaa ja hauskoja sketsejä.
Kaiken kruunasi maittava tarjoilu hernekeittoineen ja lättykahveineen, olimme todella otettuja!
Jos alkuvuosi oli ollut antoisa ja onnistunut uusine jäsenineen ja innostuneine ilmapiireineen, kaikki loppui kuin seinään 13.3. coronaan, harrastustoiminta ja -paikat suljettiin.
Tuntui todella oudolta, kun ei voinut/saanut tehdä mitään kodin ulkopuolella, kaupassakäyntikin (ilman maskia) kuului vältettäviin asioihin ja kanssakäymistä ihmisten välillä rajoitettiin voimakkaasti. Jouduimme aivan uuden tilanteen eteen.
Corona-taukoa kesti yli kolme kuukautta.
Harjoituksissamme oli ollut alkuvuonna yhteensä 12 paria ja kun Hannu Ervasti haitareineen oli liittynyt joukkoomme 20.2., suunnittelimme innolla mm. Kaustisen reissua.
Pettymyksen tunne oli valtava, tässäkö tämä nyt on?
Kesäkuussa rajoitusten hieman lieventyessä ryhdyttiin virtuaali-toimiin, kuten monet muutkin harrastajaryhmät.
Ranttalista neljä paria harjoitteli ohjelmaa (Kikari, Grand Square ja Oulu-valssi) 24.6. alkaen ja tämä virtuaali-versio esitettiin 29.6. netissä Kaustista varten.
Ja on vieläkin katsottavissa Kotisivuiltamme osiosta, Albumi, Tanttali, jatsokaa.
Heinäkuussa pidimme kesälomaa ja odottelimme, josko corona-tilanne helpottuisi edelleen ja 19.8. palasimme harjoituksiin, koska meitä oli pyydetty esiintymään Tuiran asukastuvan ulkoilma tapahtumaan 22.8.
Ilma suosi meitä kohtalaisesti torilla, kahvi lisukkeineen maistui ja jälkikäteen saimme suklaalevyt, olimme saaneet näkyvyyttä toiminnallemme.
Varsinkin ohjaajiemme toiminta ansaitsee kiitosta, Ritva Kenttä järjestelee kaiken taitavasti ja Paavo Juvani esimerkillään auttaa meitä oppimaan uudet kuviot.
Syyskuu jatkui coronan pysytellessä hyvin aisoissa ja harjoitukset aloitimme 10.9. toivoen pystyvämme esiintymään osittain uudistuneella ohjelmalla. Valitettavasti sairaudet, perhesyyt ja coronan uhka olivat karsineet joukkoamme niin, että harjoituksissa kävijöiden määrä oli pudonnut seitsemään pariin.
Vaaskelassa esiinnyimme kesäkauden päättäjäisissä 27.9. muiden ohjelmasuorittajien kanssa jääden odottelemaan toivottavasti corona-vapaata kesää 2021.
1.10.joukkoomme littyi viulisti Erkki Maronen ja hän yhdessä Hannu Ervastin kanssa varmisti elävän musiikin esityksissämme. Tämä seikka on tärkeä Kaustisen musiikkijuhlia ajatellen, siellähän oletetaan kaiken tapahtuvat elävän musiikin tahdissa.
Lokakuussa esiinnyimme kahdesti Aleksinkulmassa, 19.10. oman kerhomme maanantaitilaisuudessa ja 26.10. meitä oli pyydetty Työväen eläkeläisten vieraiksi.
Nämä esitykset olivat tärkeitä esiintymisvarmuutta ajatellen, pelkkä harjoittelu ei riitä, tarvitaan myös todellista esilläoloa. Aleksinkulman ja muitakin tilaisuuksia on jouduttu peruuttamaan viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti.
Joulukuun tapahtumat ja harjoitukset myös estyivät rajoitusten ja suositusten johdosta.
Pyrimme jatkamaan toimintaamme, tulevanakin vuonna rajoitusten ja suositusten puitteissa.
Toivoen, että jossakin vaiheessa kaikki palautuisi ennalleen.
Arvo Kärkkäinen